Tiedote: Evira listasi syötävät luonnonvaraiset kasvit

Luonnonvaraisten kasvien käyttö elintarvikkeena on kovassa kasvussa. Luonnontuotealan elintarvikeyrittäjillä on ollut epävarmuutta sen suhteen, mistä kotimaisista perinteisesti hyödynnetyistä kasveista on jo sen verran näyttöä aiemmasta käytöstä, ettei niitä katsota uuselintarvikkeiksi. Epävarmuus kasvin uuselintarvikestatuksesta vaikuttaa tietysti yrittäjien innokkuuteen luoda uusia tuotteita raaka-aineesta.

Evira on nyt valvovana viranomaisena vastannut suureen kysyntään listaamalla elintarvikekäytön kannalta tärkeimmät suomalaiset luonnonvaraiset kasvit ja kasvinosat sekä kokoamalla tiedon (perinnetieto ja toimijoiden antamat käyttöhistoriatiedot) niiden käytöstä elintarvikkeina: linkki.

Evira muistuttaa, että vaikka luonnonvaraisten kasvien keräily omaan käyttöön on jokamiehenoikeuksien rajoitteet huomioiden vapaata, kuuluu kaupallinen toiminta elintarvikelainsäädännön piiriin. Lainsäädäntö on luotu kuluttajan turvallisuus silmälläpitäen.
Luonnonvaraisten kasvien käyttämisestä säätelee yleisten elintarvikesäännösten lisäksi erityisesti uuselintarvikeasetus (EY) N:o 258/97 sekä ravitsemus- ja terveysväitteitä koskeva asetus (EY) N:o 1924/2006. Evira ei ole listaa koostaessaan tutkinut kasvien turvallisuutta elintarvikkeena vaan vastuu tuotteen turvallisuudesta on edelleen elintarvikealan toimijalla itsellään. Ylitarkastaja Sanna Viljakainen Eviralta huomauttaa, että "Lajintuntemus on ensiarvoisen tärkeää, koska elintarvikkeiksi soveltuvien kasvien lisäksi Suomen luonnossa kasvaa myös paljon myrkyllisiä kasveja".

Natural plants in entrepreneurship

EU Novel Foods Regulation regarding products based on natural plants

Entrepreneurs are key actors in economic development as they influence EU innovativeness, employment and economic growth. Entrepreneurs in the field of products based on wild plants are finding themselves in a position where demand is growing, new innovative ideas are rising and domestic resources are becoming highly valued. The challenges for the sector lie mainly in the business environment they are acting in:

• The European Union Novel Food Regulation is puzzling. The regulations states “This Regulation shall apply to the placing on the market within the Community of foods and food ingredients which have not hitherto been used for human consumption to a significant degree within the Community AND which fall under the following categories: … (e) foods and food ingredients consisting of or isolated from plants and food ingredients isolated from animals, EXCEPT FOR foods and food ingredients obtained by traditional propagating or breeding practices and having a history of safe food use.” This wording has now left entrepreneurs and officials to interpret the regulation differently regarding whether wild and/or cultivated edible plants are or are not considered novel foods.
• Taxation of plants collected from the nature varies depending on what is picked (berries, mushrooms, cones or other) and what it is used for (food, medicine, cosmetics, ornaments). Also the processing level and place of sale influence tax treatment. Entrepreneurs have expressed a wish for clear tax instructions in order to secure equal treatment.
• Finland has had a systemized training program for herb collectors since the 1980s. The material used in the training has been found reliable and it has been continuously updated. The future of the training register is uncertain since there is no-one to upkeep it at the moment.

Natural Plants in Entrepreneurship is an assessment project that takes place in 2014: Ruralia Institute (University of Helsinki) and Oulu University of Applied Sciences are investigating the following issues from the entrepreneurship point-of-view:

1. the entrepreneurial effects of the Novel Food Regulation and instructions concerning it
1. how edible plants are used in other European Union countries
2. how different EU-countries instruct and oversee the use of edible plants
2.  the challenges of entrepreneurs specializing in nature-based cosmetics
3. the taxation of nature-based products
4. the significance of the training system regarding wild plant collection

Blog: http://novelfoodsregulation.blogspot.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/uuselintarvike
Google+ Novel Foods in EU

For further information, please contact:
Project Coordinator Susanna Keskinarkaus, Tel. +358 50 448 2110, susanna.keskinarkaus@helsinki.fi

Uuselintarvikkeista ei saa hyvää otsikkoa, mutta aihe on silti tärkeä

Mistä on kysymys?

Perinteiset luonnonkasvimme, joista osan poimimme villinä ja toisia viljelemme,  ovat meille tuttuja elintarvikkeita. Niitä on monipuolisesti hyödynnetty kotitalouksien ruuanlaitossa ja ne ovat käytössä turvalliseksi todettuja. Näin on laita useimpien elintarvikkeiden kohdalla: niiden aiempi käyttö ruuanlaitossa tekee niistä elintarvikkeita emmekä lähde testaamaan jokaisen perunan ja possunkyljen kemiaa todetaksemme, onko kyseessä ihmisravinnoksi syötävä tuote.

Uutuuksien kohdalla asia on toisin: Euroopan Unioniin virtaa tuotteita, joiden ravintoarvoista ja turvallisuudesta meillä ei ole aiempaa tietoa. Kuluttajien turvallisuuden vuoksi annettiin jo vuonna 1997 asetus (258/97), jonka mukaan elintarvikkeiden, joista ei ole aiempaa käyttökokemusta, käyttöturvallisuus tulee varmistaa. Tässä lienee ajatus, jota kaikki voivat kannattaa. Ongelmiin ajauduttiin kun alettiin määrittelemään uuselintarvikkeita ja prosessia, jolla käyttöturvallisuus varmistetaan.

Uuselintarvikkeilla tarkoitetaan tuotteita, joiden käyttö ihmisravinnoksi on ollut EU:n alueella hyvin vähäistä ennen toukokuuta 1997 ja (luonnontuotteiden kannalta tärkeää)
ainesosat, jotka ovat peräisin kasveista lukuun ottamatta ainesosia, jotka on saatu perinteisillä lisäämismenetelmillä ja joiden edeltäjät ovat olleet turvallisia käyttää elintarvikkeina.

Pikaisen tulkinnan mukaan asia on selkeä: vuoden 1997 jälkeen "löydetyt" kasvit paitsi perinteiset luonnonkasvimme, jotka on tietysti saatu perinteisillä menetelmillä ja ovat olleet turvallisia tähänkin asti.

Niin mikä se ongelma olikaan?

Suomessa elintarviketurvallisuutta valvoo Evira. Kattavia listoista elintarvikkeista ja uuselintarvikkeista ei Eviran mukaan ole ja vastuu kasvinosan uuselintarvikestatuksesta on toimijalla eli yrittäjällä. Yrittäjän velvollisuutena on siis osoittaa, että hänen hyödyntämäänsä kasvia on perinteisestä käytetty elintarvikkeena.

Koska lainsäädäntö tuli voimaan 1997, tuli juuri tuosta vuodesta käyttöhistorian osoittamisen kannalta oleellinen: EU:n mukaan kasvi ei ole uuselintarvike mikäli vähintään yhdestä jäsenvaltiosta löytyy dokumentaatiota, että tuotetta on käytetty elintarvikkeena ennen vuotta 1997. Tällaiseksi näytöksi voidaan katsoa esimerkiksi myyntitilastot, laskut, reseptit, keittokirjat, katalogit, myyntiesitteet, lehtiartikkelit, asiantuntijoiden lausunnot tai viralliset asiakirjat.

Eviran koulutusmateriaalin (2013) mukaan taas yrittäjällä tulee olla näyttöä merkittävästä kaupallisesta käytöstä ennen vuotta 1997.

Ristiriita on yrittäjän kannalta ilmeinen koska kyse on vähintään 20 vuotta vanhoista asiakirjoista, joita on hankala löytää monestakin syystä:

• Yritystä ei välttämättä ollut olemassa 20 vuotta sitten.
• Harva yritys säilyttää yli 20 vuotta vanhoja dokumentteja ja
• Merkittävä osa Suomen luonnonkasvikäytöstä on ollut kotitalouskäyttöäa, josta ei ole olemassakaan kaupallisia kuitteja ja esitteitä.

"No haetaan sitten se markkinointilupa jos käyttöhistorian osoittaminen on tuollainen show"

Ellei siis kasvinosalle pystytä osoittamaan käyttöhistoriaa ennen vuotta 1997, tulee sille hakea toimijakohtainen markkinointilupa. Toimijakohtaisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen yrittäjän tulee hakea jokaiselle uuselintarvikkeeksi katsotulle kasvinosalle erikseen markkinointilupa. Ensimmäisen hakijan kohdalla prosessi merkitsee jopa kymmenien tuhansien eurojen kustannuksia koska Evira veloittaa hakemuksen käsittelystä 2463 € ja uuselintarvikelautakunta 2700 – 25000 € työmäärästä riippuen. Seuraavien hakijoiden kohdalla riittää kevennetty menettely, jossa ilmoitetaan markkinoille tuotavan tuotteen olevan olennaisesti jo markkinoilla olevaa tuotetta vastaava.

Ilmoitusmenettelyn edellytyksenä on, että vastaavuudesta on tieteellistä näyttöä. Yrittäjä voi pyytää Eviralta lausuntoa vastaavuudesta:  hakijan tulee määrittää koostumus analyyttisesti sekä dokumentoida vastaavuusvertailu lausuntopyyntöönsä. Evira veloittaa lausunnosta 985 € ja uuselintarvikelautakunta 700 €.

Viranomaismaksujen lisäksi luvan saaminen edellyttää tyypillisesti tutkimuskustannuksia. Kustannusseikkojen lisäksi prosessin haasteena on vuosia kestävä käsittely

Myrsky vesilasissa?

Elleivät  suomalaiset luonnonyrtit ole uuselintarvikkeita niin eihän tätä ongelmaa ole? Ongelmana onkin epävarmuus: ellei selkeää tietoa ole siitä, onko kasvi uuselintarvike vai ei, nousee kynnys uusien tuoteinnovaatioiden luomiseen. Yrittäjän kannalta on merkittävä riski ryhtä suureen tuotelanseeraukseen sellaisen raaka-aineen osalta, josta hän ei tiedä katsovatko viranomaiset sen elintarvikkeeksi vai uuselintarvikkeeksi. Uuselintarvikkeen myyminen luvatta saattaa johtaa tuotteen poisvetämiseen markkinoilta. Markkinointiluvan hankkiminen taas on kustannus, joka tekee ideasta kannattamattoman jo kättelyssä.